torstai 12. huhtikuuta 2018

Tarina numero kuusi: Villen tarina



Vettä on satanut koko aamupäivän, kun ajamme Ruovedeltä Seitsemisen kansallispuistoon vievää tietä parkkipaikalle. 

Sade jatkuu kaatamalla, ja rinkasta on kaivettava sadevaatteet. Sitten lähdetään liikkeelle. Villellä on oma iso sininen rinkkansa, joka painaa aika lailla: mukana on eväiden lisäksi myös laavu ja makuupussit. 

Reitti on aluksi helppokulkuista polkua aarnimetsässä. Parin kilometrin päässä alkaa matka jo painaa. Pitkospuut ovat irrallaan ja sateesta liukkaat. Villen tasapaino on hieman hutera, mutta hankalasta paikasta selvitään kunnialla. Vesisade sen sijaan ei Villeä haittaa ollenkaan. 

Pienempänä Ville ei juurikaan suostunut leikkimään kotona, mutta viihtyi paremmin leikkikentillä ja pyörän peräkärryssä.  Olemme aina olleet hänen kanssaan paljon ulkona, sillä leikkimisen sijaan Ville haluaisi vielä nytkin kotona katsella vain videoita. Vastapainoksi videoille on pitänyt keksiä mielekästä yhteistä tekemistä, ja metsäretket ovat osoittautuneet hyväksi vaihtoehdoksi. 

Olemme Villen kanssa harrastaneet retkeilyä jo monta vuotta. Ensimmäisellä reissulla Ville vaelsi kantorinkassa selässäni Saariselällä. Vuokrasimme kantorikan postitse Malikkeelta.  Siinä vaiheessa Malikkeen ja Jaatisenkin toiminta oli tuttua vain silloisen Jaatispostin kautta. 

Parin tunnin kävelyn jälkeen perustetaan leiri Haukilammelle. Laavu pitää vettä ja tavarat saadaan suojaan. Iltaruoka kokataan nuotiolla vesisateessa, ja kahvikin maistuu hyvältä. 

Yöksi kömmitään lämpimään makuupussiin. Sateen ropistessa uni maistuu.

Aamulla sade on poissa. Samalla kun aamukahvi porisee nuotiolla, kuivatamme sadevaatteita puiden oksilla. Nuotiolle saapuu päiväretkellä oleva lapsiperhe. Villen kanssa pääsee aina tutustumaan uusiin ihmisiin. Nytkin Ville esittelee meidät ja kertoo, että olemme nukkuneet teltassa edellisen yön. Nuotiovierailta Ville tenttaa asuinpaikan, iät ja nimet. Tunnelma on hyvä.

On aika purkaa leiri ja pakata kahvipannu ja makuupussit. Paluumatka sujuu mukavasti komeassa harjumaisemassa. 



Marko ja Ville Lönnqvist 16 v. kehitysvamma 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti