"Millon mennään lintsille" kysyt pukiessasi toppatakkia. "Ei nyt ihan vielä, ulkona on pakkasta eikä joulupukkikaan ole vielä käynyt". Harmistuneena vedät pipon päähän, ei kai auta kuin mennä pulkkamäkeen ja kuvitella se vuoristoradaksi...
Reilu viisitoista vuotta sitten sain sinut toiseksi pikkuveljeksi. Olin itse 12-vuotias futaaja ja ajattelin vain, että selvä, tuollainen pallero.
Aika pian selvisi, että kaikki ei ole ihan ok. Kun äiti kertoi ensin, että sinulla on epilepsia ja vähän myöhemmin, että saat myös kehitysvammadiagnoosin, en oikein ymmärtänyt mitä se tarkoittaa. Mitä muuta, kuin että että äiti oli koko ajan kanssasi sairaalassa eikä ehtinyt katsomaan pelejä.
"Kauanko vielä ennenkuin lintsi aukee?" kysyt minulta vaihtaessasi uimahousuja pukuhuoneessa. "No nyt on helmikuu, joten kolme kuukautta" vastaan sinulle.
"No hyvä juttu" sanot, ja marssit uima-altaalle.
"Tätä serenaranneketta mä pidän siihen asti!". Kävelen perässäsi ja hymyilyttää; sinä ja sun rannekkeet. Aina on joku kotkotus päällä.
Kasvamme kumpikin. Omat menoni lisääntyvät, tulee tyttöystäviä ja myöhäisiä iltoja kavereiden kanssa. Sinun vaikeutesi tulevat yhä enemmän esiin ja ero ikätovereihin kasvaa. Olet välillä tosi rasittava: Vertti sitä ja Vertti tätä. Tiedän kyllä, että et ole tahallasi sitä mitä olet, mutta turhauttaa kuunnella sitä jatkuvaa yhden asian hokemista. Onneksi on kaverit ja aika monta ihanaa tyttöä kiikarissa...
"Ihan ku vekkulassa" naurat ja jatkat kiipeilyä Hoplopissa.
"Miten kauan vielä, ennen kuin päästään lintsille?", kyselet samalla kun konttailet putkea pitkin esteitä väistellen.
"Alle pari kuukautta. Ei enää kauan",vastaan ja tyytyväisenä hihkaiset
"Jee!" samalla kun häviät liukumäen uumeniin.
Vuodet kuluvat. Minä aikuistun. Sinun haasteesi kasvavat. Äidin pyynnöstä ryhdyn sinulle tukihenkilöksi. Miehinen seura on sinulle tärkeää ja mieheksi kasvamiseen tarvitset kaiken tuen, mitä on saatavilla. Isoveljenä olen näköjään rajattoman ihailun ja arvostuksen kohde. Yritän täyttää minua kohtaan asettamasi odotukset, tähän mennessä se on ollut helppoa. Riittää kun saat olla yhdessä tekemässä juttuja, nauramassa, höpisemässä niitä näitä.
"Monelta taksi tulee?"kyselet malttamattomana. Aamulla on leikattu viimevuotinen lintsiranneke kädestä (miten se pysyikin niin kauan ?) ja kohta haetaan uusi ja kiiltävä tilalle. Taksi saapuu ja hyppäät omalle paikallesi etupenkille.
"Linnanmäelle!" ilmoitat kuljettajalle kuuluvalla äänellä. Onnellinen hymy leviää kasvoillesi ja tarttuu minunkin suupieliini.
Ville, Vertin (15 v) isoveli.
P.S Asiaankuuluvasti veljesten yhteinen suosikkibiisi on "Hey Brother"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti